Sebu ja Roope Snackylla.

IS: Kuvaaja haukkui Anu Saagimin kuvauksissa: ”Näytät vanhalta lutkalta!”

Anu Saagim on mestari arvostelemaan muita, varsinkin suomalaisnaisia. Viime kesänä virolaiskaunotar sai myös itse kritiikkiä ulkonäöstään.

Anu Saagim oli mukana pikaruokaravintolan kalenterikuvauksissa Helsingissä. Kun hänet oli meikattu ja stailattu, hän astui Nelosen Huippumalli haussa -sarjasta tutun valokuvaajan Sakari Majantien eteen.

Majantie ei ilahtunut Saagimin ulkonäöstä.

– Hän räjähti ja huusi, että näytän aivan vanhalta lutkalta! Hän käski laittaa kaiken uusiksi, Saagim muistelee.

Kovana ja itsevarmana pidetty Saagim hämmentyi kommentista.

– Aluksi säikähdin ja sitten loukkaannuin, koska meikkiin ja hiuksiin oli mennyt monta tuntia. Mietin, voisinko vain kävellä ulos, jos kerran näytän niin hirveältä.

Saagimin vahvasti meikatut kasvot pestiin ja meikattiin uudelleen, ja suureksi kiharrettu kampaus suoristettiin.

– Lopputulos oli todella hyvä. Sakella on kyllä silmää, Saagim kehuu.

Valokuvaaja Sakari Majantie kertoo halunneensa Saagimille klassisen elegantin lookin, jota ensimmäinen versio ei ollut.

– Nuoremmalle tytölle sellainen olisi voinut sopia, mutta ei Anun kaltaiselle ikäkuningattarelle.

Majantie kehuu Saagimin olleen loistava kuvattava, joka teki työtä käskettyä.

Valmis Snacky 2013 Puumat ja kissat -kalenteri julkaistaan tänään tiistaina.

 

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288514072321.html